Taitokorttelin joulukylä

  • Osallistumme vain 18.-20.12.2020
  • Perjantaina klo 10-19
  • Lauantaina klo 10-16
  • Sunnuntaina klo 12-18

Taitokorttelin joulukylä on yhdistyksellä pitkä perinne.

Olemme tänä vuonna vain kolmantena eli viimeisenä viikonloppuna mukana Taitokorttelin joulukylässä. Kyseessä on kolme päivää perjantaista 18.12. sunnuntaihin 20.12. Joulukylään on myyntivuoroja, jotka kestävät kaksi tai kolme tuntia (perjantain viimeinen vuoro). Tarvitsemme jokaiseen myyntivuoroon vähintään kaksi henkeä, joista toinen paistaa makkaroita ja toinen myy mökissä. Myymme paahdettuja manteleita, glögia, bratwurstia, Stolleneita ja mahdollisesti myös muuta itse leivottua.

VARAA KORKEINTAAN 1-2 MYYNTIVUOROA, NIIN, ETTÄ EHDIT MYÖS TODELLA PAIKALLE! Nopeat syövät hitaat! Varaathan ensin vuoron, josta on jo varattu 1/3, jotta jokainen vuoro todella saadaan täyteen.

Olisi hienoa, jos jokainen voi varata vähintään yhden vuoron.
Kiitos!

Tässä Doodlen varauslinkki: https://www.doodle.com/poll/vfcxfeuay5fut3hb?utm_source=poll&utm_medium=link

Lisäksi voitte tehdä linkissä alareunassa ennakkotilauksen Stolleneita ja paahdettuja manteleita varten. Siten voimm paremmin arvioida, minkä verran meillä on leivottavaa ja paahdettavaa.

Bestellung Stollen & Mandeln / Tilauslomake